Monien mielestä elämme poikkeuksellisten murrosten aikaa, ja kokemamme kriisit ovat dramaattisempia kuin yhteiskuntien aiemmat vastoinkäymiset viime vuosikymmeninä ja vuosisatoina. Planeettamme elinvoimaisuuden ja luonnon kantokyvyn kannalta analyysi on perusteltu, mutta muutoin on syytä ottaa pari askelta taaksepäin ja tunnistaa myös aiempien sukupolvien sotien, tautien, nälänhätien ja erilaisten vainojen mittakaava.
Miksi tämän kontekstin ymmärtäminen on niin olennaista juuri nyt? Ehkä siksi että meillä on tapana keksiä ratkaisuja aina vaan uudestaan, unohtaen että myös aiemmin on osattu välttää ja sovitella konflikteja, jakaa oikeudenmukaisesti niukkoja luonnonresursseja, rakentaa ennakoivasti yhteisöjen ja kaupunkien resilienssiä muun muassa sään ääri-ilmiöiden varalle ja siinä samalla pitää kaikki yhteiskunnan jäsenet mukana kehityksessä. Ja juuri nyt meillä ei ole aikaa hukattavaksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon pysäyttämiseksi, ja samalla ymmärrämme paremmin kuin koskaan aiemmin yhteiskuntien hyvinvoinnin ja rauhanomaisuuden riippuvuuden kukoistavien ekosysteemien tarjoamista palveluista.
Sopeutuminen ei ole luovuttamista eikä se ei ole ”hillintä-kolikon toinen puoli” vaan ihan oma kolikkonsa
Milloin viimeksi olet muuttanut käyttäytymästäsi tai toimintatapojasi ja katunut karvaasti – entä milloin olet jatkanut pään iskemistä muuriin ylpeydellä ja rehvastellut sillä jälkikäteen? On varsin ymmärrettävää, että kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa sopeutumiskorttiin on tartuttu viiveellä, koska on haluttu varmistua siitä, että historialliset vastuut tunnustetaan ja hillintään panostetaan vaadittavalla vakavuudella ja resursseilla. Mutta kun siirrytään politiikan kentältä arkeen, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset iskevät vasten kasvoja niin Suomen raiteilla, Espanjan ja Kalifornian metsissä, Brasilian kahviplantaaseilla, New Yorkin kaduilla kuin Bangladeshin rannikolla on turha jossitella neuvotteluperiaatteista ja mandaateista. Sopeutuminen ei ole ”hillintä-kolikon toinen puoli” vaan ihan oma kolikkonsa, jolla on useimmiten enemmän tekemistä ruokaturvan, huoltovarmuuden, terveyden, sukupuolten välisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kanssa kuin päästövähennystoimilla.
Millaisen riskin olet valmis kantamaan – sopeutuminen käy järkeen mutta vielä tunne ja toiveajattelu saa dominoida päätöksentekoa
Riskien ottaminen, kun riski ei kohdistu suoraan omaan kotipesään, on aina helpompaa kuin oman elinpiirinsä laittaminen vaakalaudalle.
lmastonmuutoksen riskit toteutuvat hyvin paikallisesti, voivat totaalisesti lamaannuttaa perheen, yhteisön, yrityksen – ja tuntua riipaisevasti omassa kukkarossa ellet ole osannut sälyttää riskiä jonkun muun kontolle. Ilmastonmuutoksen vaikutukset siirtyvät erilaisten ketjujen kautta alueellisesti ja kansainvälisesti rajojen yli aiheuttaen monenlaisia dominovaikutuksia, joista harva toimija on edes tietoinen ja vielä harvempi toimija on varautunut.
Tiedämme että vaikutukset ovat entistä vaarallisempia mitä pidemmälle annamme ilmastonmuutoksen edetä – jokaisella asteen kymmenyksellä on merkitystä eli hillintätoimia on siis ehdottomasti jatkettava ja nopeutettava. Samalla meidän on hyvin pragmaattisesti tunnistettava toimia, jotka tehokkaimmin auttavat hallitsemaan ilmastonmuutoksen riskejä ja kokonaisvaltaisesti rakentamaan resilienssiä muutoksen edessä.
Tiedeyhteisö tarjoaa meille hyvin käyttökelpoista dataa ilmastonmuutoksen fyysisten vaikutusten todennäköisyysjakaumien muutoksista eri skenaarioissa – mutta niin kauan, kun omat jalat eivät ole tulvaveden vallassa siirrämme ajatuksen ja vastuun sopeutumisesta, enemmänkin tunne- kuin tiedepohjaisesti syrjään.
Ilmastoriskejä tulisi johtaa organisaatioissa samalla vakavuudella ja systemaattisuudella kuin muitakin organisaation riskejä – hkä paine sidosryhmiltä ei vielä ole noussut riittävän kovaksi eikä ole tunnistettu näiden realisoitumisesta syntyviä kustannuksia?
Sopeutuminen ei ole rakettitiedettä – konkreettinen tekeminen opettaa ja avaa mahdollisuuksia
Vaikka jo pitkään olemme tunnistaneet tarpeen ennakoivalle ja proaktiiviselle sopeutumiselle, sekä tunnistaneet monia sen hyötyjä, etenemme kansainvälisesti liian hitaasti – myös pohjoismaissa jotka lähtökohtaisesti kuuluvat maailman vähimmin haavoittuviin maihin ja toisaalta joissa sopeutumistyötä on tehty pitkäjänteisesti kansallisella ja alueellisella sekä kaupunkien tasolla.
Samanaikaisesti voimme ottaa oppia toimijoilta, jotka ovat jo arvioineet omia ilmastoriskejään ja keinoja sopeutua muutoksiin. Edelläkävijät ovat siirtyneet reaktiivisesta ja ”puolustuksellisesta” lähestymistavasta proaktiiviseen lähestymistapaan. He tunnistavat paitsi keinoja vahvistaa omaa kykyään sopeutua myös sellaisia keinoja, joilla he voivat auttaa kumppaneitaan, asiakkaitaan ja muita sidosryhmiään vahvistamaan omaa resilienssiään ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Ja usein kyse on toimista, jotka käyvät järkeen yrityksen tai kaupungin toimintavarmuuden, yhteisön tai valtion ruokaturvan, yrityksen kestävän kasvun kuin työntekijöiden, kollegoiden ja perheenjäsenten terveyden kannalta. Jospa vain lähtisimme tekemään niitä toimenpiteitä esimerkiksi maankäytön parissa, rakennusratkaisujen valinnoissa, arvoketjujen hallinnassa, tuotantopanosten priorisoinnissa tai kulutusvalinnoissa – kutsukaamme niitä sopeutumistoimiksi tai resilienssiä vahvistaviksi toimiksi tai ihan miksi vaan.
Ratkaisut kestävyyshaasteisiin eivät elä siiloissa – aika saada molemmat kädet, jalat, aivot ja sydän sykkimään samaan tahtiin
Yhteistyöhön kestävyyshaasteiden selättämäksi kannustaa monilla aloilla kehittyvä ohjeistus ja regulaatio esimerkiksi EU:n kestävän rahoituksen taksonomia ja yritysten kestävyysraportointivaatimuksia ohjaava CSRD-direktiivi. CSRD edellyttää yrityksiä analysoimaan ja raportoimaan nykyistä systemaattisemmin ilmastoriskeistä ja mahdollisuuksista, ja kääntämään nämä vaikutukset myös talouden kielelle mm. tilinpäätöksessään. Aiemmin tämä vuonna kansainvälinen standardi tilinpäätöstietojen julkaisuun (IFRS) on julkaisut ensimmäiset kestävyysraportoinnin standardit, joista IFRS S2 vaatii ilmastoriskeistä raportointia.
Nämä direktiivit ja standardit avaavat ikkunaa myös suomalaisen yrityskentän kädenjäljen laajentamiselle sopeutumistoimien edistämiseen maailmalla – tällä hetkellä suomalaiset yritykset mielellään tarjoavat osaamistaan päästöjen vähentämiseen maailmalla mutta vain murto-osa suomalaisista yrityksistä osaa samanaikaisesti tarjota tukea ja räätälöityjä ratkaisuja asiakkaidensa resilienssin vahvistamiseen.
Samanaikaisesti proaktiivinen tarttuminen ilmastoriskien hallintaan paikan päällä ja osana arvoketjujen resilienssin ja vastuullisuuden kehittämistä, avaa myös poikkeuksellisen hedelmällisen ikkunan ratkoa luontokatoon liittyviä haasteita. Ja jos osaamme tehdä sen yhdessä, kumppaneidemme tai hienosti sanottuna ”erilaisten sidosryhmiemme” kanssa, rakennamme entistä kestävämpiä arvoketjuja monenlaisten muutosten edessä. Ja ainoa varma asiahan on muutos, sillä lähes mikään ei tässä maailmassa pysy ennallaan.
Gaia tarjoaa asiakkailleen palveluja ilmastoriskien ja mahdollisuuksien tunnistamiseksi, näiden muutosten arvioimiseksi skenaarioanalyysin avulla ja näiden riskien ja mahdollisuuksien taloudellisten vaikutusten määrittelemiseksi. Gaia laatii myös sopeutumissuunnitelmia ja auttaa asiakkaitaan miettimään arvonluontiaan ja liiketoimintamallejaan. Tämä auttaa organisaatioita vahvistamaan riskienhallintaansa, tarttumaan tunnistettuihin mahdollisuuksiin ja ylipäätään kehittämään toimintansa resilienssiä. Ja vielä tärkeimpänä, organisaatiot voivat olla tuomassa arvoketjuilleen arvokkaita ratkaisuja, joilla transitio helpottuu maailmassa, joka on useita asteita lämpimämpi.
EU-taksonomia laajenee ilmastotavoitteiden ulkopuolelle – vaikutukset yrityskentällä realisoituvat jo tulevana vuonna | Gaia.fi
Iso käsi yhteiskunnalle – yhteiskunnallinen kädenjälki todentaa toiminnan nettovaikutuksia | Gaia.fi
Olennaisuusarvioinnin uudet ulottuvuudet – miten CSRD-raportointi auttaa omaksumaan strategisemman lähestymistavan vastuullisuuteen? | Gaia.fi
