Takaisin 9.5.2017

Keväthangilla talvien puolesta

 

© Iiro Kerkelä

Kansainvälinen ilmastoliike haluaa herättää talviurheilukansan ilmastotietoisuuteen ja edustaa talvilajien ystäviä ilmastokeskustelussa.

Pari hiihtokautta sitten Suomeen rantautunut Protect Our Winters -liike (POW) järjesti vappuviikonloppuna ilmastomarssin Pyhällä. Myös gaialaisia oli mukana hiihtämässä järjestön ilmastotyötä näkyväksi.

Ilmastonmuutos näkyy ja tuntuu, mutta moni kokee, että ilmaston lämpenemisen hillintä on jäänyt päätöksenteossa muiden asioiden jalkoihin. Ilmastonmuutos uhkaa satojen miljoonien ihmisten elinoloja. Suorimmat ja kriittisimmät vaikutukset näkyvät maailman köyhimmissä ja hauraimmissa maissa sään ääri-ilmiöiden yleistymisenä ja pakottavat yhä useammat etsimään siedettävämpiä elinoloja uusilta alueilta.

Samaan aikaan pohjoisilla vyöhykkeillä ilmastonmuutoksen seuraukset eivät vaikuta ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin yhtä konkreettisesti, mutta ne näkyvät selvästi muun muassa talvien lyhentymisenä ja talvikelien epävakaisuutena. Talviin kohdistuva uhka on saanut myös talviurheilun ystävät liikkeelle ilmastonmuutoksen hillinnän puolesta.

”POW Finlandin unelmana on suojella talvia kannustamalla talviurheilukansaa tekemään ilmastonmuutokseen vaikuttavia päätöksiä päivittäisessä elämässään sekä vaikuttamaan yhteiskunnassa laajemmin. POW Finland tiedottaa ilmastonmuutoksen kannalta kriittisistä asioista ja pyrkii saavuttamaan konkreettisia tuloksia kampanjoiden avulla”, kertoo Niklas Kaskeala, POW Finlandin puheenjohtaja.

Jo 25 suomalaista talviurheilun kärkinimeä toimii POW Finlandin lähettiläinä kertoen ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista talviurheiluun. POW lähettiläineen pyrkii myös tarjoamaan konkreettisia tapoja, joilla jokainen meistä voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Päättyneellä kaudella POW Finland on muun muassa kampanjoinut ympäristöystävällisen energian puolesta ja jakanut viestiään näkyvästi Lahden MM-hiihdoissa.

Ilmastokampanjoinnin kytkeminen usein runsasta matkustusta ja varustehankintoja vaativaan talviurheiluun tuntuu helposti teennäiseltä. Hiihtomatkalle vievät lennot voivat aiheuttaa moninkertaiset kasvihuonekaasupäästöt verrattuna kuluttajien tai yritysten yksittäisillä ilmastoteoilla saavuttamiin päästövähenemiin. Toisaalta vaikuttaminen alkaa ajattelemisesta, eikä ilmastotietoisuuden kasvattamisesta ole ainakaan haittaa taistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan.

Ilmastovaikuttamisen mahdollisuudet ovat monipuolisia, ja on hienoa nähdä, että talviurheilukansa on löytänyt oman tapansa viedä ilmastoviestiä eteenpäin. Yhdistämällä harrastajien, ammattilaisten, yritysten ja päättäjien voimat voimme luoda tuloksia, joilla on vaikutusta koko maailmaan. Keksitään ja toteutetaan siis yhä parempia tapoja suojella tulevaisuuden talvia!

Lisätietoja

  • Paula Tommila, Business Manager, +358 40 538 4813, paula.tommila@gaia.fi
  • Pasi Rinne, Hallituksen puheenjohtaja, +358 400 464 127, pasi.rinne@gaia.fi
  • Protect Our Winter -nettisivusto
  • Niklas Kaskeala, Puheenjohtaja, Protect Our Winters Finland ry, niklas@protectourwinters.fi