Julkisen ja yksityisen sektorin on nopeasti astuttava ulos poteroistaan, jotta Suomen mahdollisuudet kiertotalousbisneksessä eivät valu hukkaan.
Suomessa valitsee suuri yksimielisyys, että meillä on ainutlaatuiset mahdollisuudet lyödä rahoiksi kiertotalouden alalla. Meillä on paljon biomassaa, kova koulutustaso, ymmärrystä, innovaatioita ja perinteisesti myös kyky tehdä päätöksiä. Kiertotalouden ydin – taito tuottaa vähemmästä enemmän – on syvällä suomalaisten selkäytimessä.
On myös selvää, että kiertotalouden liiketoimintaratkaisuilla on kasvavaa kysyntää kaikkialla maailmassa. Paine vähentää riippuvuutta kemikaaleista, fossiilisista polttoaineista sekä harvinaisista tai haitallisista materiaaleista kasvaa koko ajan. Tämä synnyttää nopeasti uutta liiketoimintaa ja haastaa kehittämään niin vanhoja tuotteita kuin kokonaan uusia palveluratkaisujakin.
Kiertotalous kuitenkin ymmärretään yhä helposti pelkäksi jätehuoltokysymykseksi. Liian usein aihe kilpistyy ja konfliktoituu, ennen kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa on päästy edes alkuun. Kiertotaloudessa on kysymys paljon laajemmasta kokonaisuudesta kuin pelkästä jätehuollosta ja kierrätyksestä. Bio- ja kiertotalouden pitäisi mahtua samaan lauseeseen materiaalitehokkuuden ja jätehuoltoratkaisujen kanssa. Toisen jäte on toisen raaka-aine.
Kun kilpailu kiristyy, jokaisen organisaation aina kukkakioskista energiajättiin on todistettava olemassaolonsa oikeutus yhä uudelleen. On johdettava ja tehtävä asiat paremmin ja kestävämmin. Yritysten on pohdittava ansaintalogiikkansa uudelleen. Mikä toimi ennen, ei välttämättä toimi enää.
Suomalaisten toimijoiden on harkitun itsekkäästi kysyttävä, mihin kannattaa keskittyä, missä on mahdollista olla edelläkävijä ja mistä bisnes löytyy.
Kestävän liiketoiminnan ratkaisut luovat myös kokonaan uusia liiketoimintatapoja. Hyvä esimerkki on kemikaaliliisaus, jossa vaikkapa peltolannoitteita valmistava yritys ei myy maanviljelijälle tuotetta vaan lannoituspalvelua. Sen sijaan, että yhtiö pyrkisi myymään mahdollisimman paljon lannoitetta, se huolehtii pellon lannoittamisesta optimaalisella tavalla. Tuloksena on lisäarvoa maanviljelijälle, asiakkaille, luonnolle ja koko yhteiskunnalle.
Moni organisaatio haraa kuitenkin vielä vastaan, ja erityisesti julkisen ja yksityisen sektorin välillä on vastakkainasettelua. Juopa on leveä esimerkiksi jätekysymyksissä. Tarvitaan vahvaa yhteistä tietopohjaa, ja parempi kuva muun muassa jäte- ja sivutuotevirtojen määristä ja laadusta. Järkevä keskustelu edellyttää, että kaikilla on käytössään samat tiedot. Julkinen valta voisi tuottaa avointa ja laadukasta dataa yhteiseen käyttöön, sillä eteenpäin päästään vain avoimella yhteistyöllä.
Suomessa investoidaan yhä jätteenpolttoon. Mikäli jätteenpolttokapasiteettia kasvatetaan, ei yhdyskuntajätteen 70 prosentin kierrätystavoitetta välttämättä saavuteta. Toisaalta uunit voivat tulevaisuudessa jäädä vajaakäytölle, kun materiaalien kysyntä kasvaa. Julkiset investoinnit on tehtävä yhtä huolellisesti kuin yksityissektorilla. Esimerkiksi jäteratkaisuista päätettäessä tulisi arvioida investointien vaikutukset aluetalouteen – työpaikkoihin, palveluihin, verotuloihin ja toimintaketjuihin. Kiertotalouden voima piilee kerrannaisvaikutuksissa: ratkaisut auttavat asiakkaan asiakastakin menestymään.
Julkisten hankintojen kriteerien olisi oltava tämän ajattelutavan mukaisia, sillä julkisilla investoinneilla ja hankinnoilla luodaan markkinoita kiertotalouden ratkaisuille. Alan yritykset tarvitsevat vahvan signaalin uskaltaakseen tehdä investointeja ja kehittää liiketoimintaansa. Sitä kautta syntyisi myös työpaikkoja yksityissektorille.
Ennen kaikkea yritykset saisivat kipeästi kaipaamiaan kotimarkkinareferenssejä – näyteikkunahankkeita, joilla luoda brändiä. Ja mitä siitä sitten seuraisi? Vientimarkkinabisnestä, työpaikkoja ja vaurautta.
Pasi Rinne
Gaian hallituksen puheenjohtaja
Kolumni pohjautuu Kierrossa-lehden numerossa 2/2014 julkaistuun artikkeliin
