Glasgow’n ilmastokokouksen tärkein edistysaskel oli se, että ilmastosopimus toimii taistelussa ilmastokriisiä vastaan myös markkinavetoisesti.
Yhdistyneiden kansakuntien Glasgow’ssa järjestämää ilmastokokousta on kutsuttu jälkikäteen sekä katastrofaaliseksi epäonnistumiseksi että lupaavaksi uudeksi aluksi. Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, molemmat väittämät pitävät paikkansa.
Odotukset Glasgow’n suhteen eivät olleet kovin korkealla. Pariisin ilmastokokouksessa vuonna 2015 maailman maat saivat aikaan ilmastosopimuksen siitä, että ilmaston lämpeneminen on saatava rajattua 1,5 asteeseen, jotta ilmastonmuutoksen vaaralliset tapahtumasarjat eivät toteutuisi liian suurina ja nopeina. Ennen Glasgow’n kokousta vastaanotetut kansalliset sitoumukset osoittivat, että Pariisissa asetettujen päästövähennystavoitteiden saavuttaminen on vielä kaukana.
Tänään ilmastosopimuksen mukaisen 1,5 asteen tavoitteen saavuttaminen on yhä mahdollista. Maailman on saavutettava päästöneutraliteetti vuoteen 2050 mennessä, eikä sille ole merkittäviä teknologisia, taloudellisia tai edes poliittisia esteitä. Vaikeampaa on se, että maailman on toimittava paitsi keskipitkällä aikavälillä, myös nopeasti.
Jos haluamme välttää ilmastonmuutoksen kaikkein katastrofaalisimmat seuraukset, maailman kokonaispäästöjen tulisi laskea vuoteen 2030 mennessä 45 prosenttia vuoden 2010 tasosta. Tämän tavoitteen saavuttamisesta ollaan vielä surullisen kaukana.
Onneksi Glasgow antaa aihetta myös varovaiseen optimismiin. Lukuisista Skotlannissa tehdyistä positiivista päätöksistä tärkein on se, että pitkään tekohengityksen varassa ollut globaali päästövähenemien markkina saadaan nyt uudestaan jaloilleen, kun järjestelmästä poistetaan mahdollisuus kaksoislaskentaan. Tämä mahdollistaa sen, että markkinatalous ja yksityinen raha osallistuvat ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun.
Ilmastosopimuksen markkinamekanismi auttaa rikkaita ja kehittyviä maita puhaltamaan yhteen hiileen – tai tässä tapauksessa hiilettömyyteen.
Yksinkertaistaen kyse on siitä, että rikkailla mailla on rahaa ja teknologiaa, mutta niiden on vaikeaa saavuttaa päästöjen nollataso nopeasti omin toimin. Kehittyvillä mailla olisi hankkeita, mutta ei rahaa eikä teknologiaa.
Päästökaupan kautta esimerkiksi jokin kehittyvä Afrikan maa voi toteuttaa hiiltä sitovia hankkeita ja myydä syntyneet päästövähennysyksiköt Suomen kaltaiselle kehittyneelle valtiolle, yritykselle tai kaupungille, joka voi näin kompensoida omia päästöjään. Päästökaupasta saamallaan rahalla Afrikan maa voi ostaa esimerkiksi Suomesta puhdasta teknologiaa, joka puolestaan auttaa kehittyvää maata rakentamaan talouttaan ja infrastruktuuriaan päästöttömyyden ja kestävän kehityksen pohjalta. Samalla Suomi voi investoida saamansa taloudellisen hyödyn omaan kestävään kehitykseensä. Kaikki voittavat.
Markkinoiden ansiosta myös kuluttajat, pk-sektori ja esimerkiksi kaupungit saadaan entistä tehokkaammin mukaan talkoisiin. Kuluttajat vaativat entistä enemmän hiilineutraaleja tuotteita ja palveluita, ja yritykset ja kaupungit pyrkivät nollaamaan omat päästönsä sekä uudella teknologialla että hankkimalla päästövähenemäyksiköitä. Vaikka nollatason saavuttaminen nopeasti on vaikeaa, toimiva päästökauppa varmistaa sen, että loput päästöistä voidaan kompensoida.
On koko maailman etu, että ilmastonmuutosta vastaan taistellaan myös markkinavetoisesti. Rahaa investoidaan kohteisiin, joissa ne tuottavat parhaiten ja vähentävät päästöjä tehokkaimmin.
Samalla kyseessä on valtava taloudellinen mahdollisuus Suomelle. Olemalla puhtaan teknologian edelläkävijöitä emme panosta ainoastaan ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun, vaan myös omaan talouteemme, työllisyyteemme ja hyvinvointiimme.
Juttu on julkaistu alun perin Tekniikka&Talous-lehdessä.
