Takaisin 1.9.2023

Tuomas Raivio Aalto-yliopiston työelämävaikuttajaksi

Johtajana Gaiassa toimiva tekniikan tohtori Tuomas Raivio on kutsuttu Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun osa-aikaiseksi Executive in Residence:ksi ajalle 1.8.2023-31.7.2025.

Vuonna 2000 Teknillisestä Korkeakoulusta väitelleen Raivion tehtäväkenttänä Aallossa on kriittisten infrastruktuurien suojaamisen sekä yhteiskunnan resilienssin opetuksen ja tutkimuksen kehittäminen. Nimitys antaa Raiviolle mahdollisuuden yhdistää käytännön liiketoiminta- ja yhteiskuntaosaamista opetukseen ja tieteelliseen metodologiaan.

Tuomas Raivion (s. 1968) päätoimi on kestävän liiketoiminnan konsulttiyritys Gaia Consulting Oy:ssä, jossa hän on toiminut johtotehtävissä. Raiviolla on pitkä kokemus yhteiskunnan ja teollisuuden riskienhallinnasta, vaikuttavuusarvioinnista sekä yleisesti kestävyyden matemaattisista lähestymiskulmista. Raivio toimii myös sovelletun matematiikan dosenttina Aallossa.

“Kriittisten infrastruktuurien, kuten sähkön- ja vedenjakelun ja tietoliikenteen, suojaamisen opetus ja tutkimus on Suomessa ollut aika vähäistä, ja perinteisesti alalle on opittu työn ohella. Erityisen haastavia kysymyksiä ovat järjestelmien yhteistoiminta ja yhteiskunnan resilienssin kehittäminen.  Muuttunut globaali turvallisuustilanne edellyttää myös yliopisto-opetukselta uutta, mihin Aallossa on hienosti herätty”, sanoo Raivio.

“Uskomme, että nimityksestä hyötyvät Aalto-yliopisto ja yritykset, ja toivotamme menestystä yhteistyössä. Tuomas Raivion ammattitaito ja näkemys tukevat loistavasti niin Gaian liiketoimintaa, kuin opettamista ja tutkimusta.”, Gaia Consultingin toimitusjohtaja Maria Sangder sanoo.

Executive in residence on määräaikainen ja osa-aikainen tehtävä, johon kutsutaan yritysten tai julkisen alan johtajia ja asiantuntijoita toimimaan kehittäjinä ja sillanrakentajina yliopiston ja teollisuuden sekä yhteiskunnan välillä. Käytännössä se vastaa työelämäprofessuuria.

Gaia on 1.11.2024 fuusioitunut Swecoon

Sulje

Gaia on 1.11.2024 fuusioitunut Swecoon. Osaamisemme, palvelutarjontamme ja ammattilaisemme ovat nyt osa Swecon vastuullisuuskonsultoinnin yksikköä.