Takaisin 8.9.2010

Uutta liiketoimintaa lähienergiapalveluilla

Gaian Sitralle tekemän selvityksen mukaan lähienergiapalvelut voivat luoda uudenlaista ja innovatiivista paikallista liiketoimintaa ja auttaa samalla hillitsemään ilmastonmuutosta.

Nyt julkistetussa selvityksessä esitellään lähienergiamalli, joka nostaa esiin esimerkiksi energiatalkkarit ja energiahuoltoasemat. Lähienergiamalli sopii energiapalveluiden tuottamiseen kohteissa ja alueilla, jotka ovat perinteisten kaukolämpöratkaisujen ja yksittäisten erillisratkaisujen välimaastossa.

”Energiamaailman mullistukset avaavat tilaa uusille palvelumalleille. Suuri joukko kuluttajia kaipaa nykyistä helpompaa energia-arkea. Lähienergiamalli esittää yhden vaihtoehtoisen ratkaisun”, sanoo Gaian johtava asiantuntija Iivo Vehviläinen, joka osallistui selvityksen tekemiseen.

Lähienergiamalli lähentää energiayhtiöiden nykyisiä liiketoimintoja ja asiakkaan tarpeita. Liiketoimintamallissa määritettiin lähienergiapalveluketjun eri toimijoiden roolit ja ansaintalogiikka siten, että lähtökohtana on loppukäyttäjän tarve saada edullisia, kysyntälähtöisiä energiapalveluita koko asuinrakennuksen elinkaaren ajalta. Hankkeessa keskityttiin uudiskohteiden energiapalveluratkaisuihin.

Käyttäjälähtöiset lähienergiapalvelut -hanketta koordinoi Green Net Finland Ry. Gaian laatimaa selvitystä rahoittivat Sitran Energiaohjelma, Vantaan Energia, Vantaan kaupunki, Espoon kaupunki, Fortum ja YIT Kiinteistötekniikka.

Sitran tiedote 31.8.2010

Käyttäjälähtöiset lähienergiapalvelut aluerakentamisessa. Lähienergia-hankkeen loppuraportti

Lisätietoa:

  • Gaia / Iivo Vehviläinen, johtava asiantuntija, gsm 050 345 3705, iivo.vehvilainen@gaia.fi
  • Gaia / Pasi Rinne, hallituksen puheenjohtaja, gsm +41-79-472 6909, pasi.rinne@gaia.fi
  • Sitra / Johanna Kirkinen, asiantuntija, energia ja ilmastonmuutos, puh. (09) 6189 9422