Suomalaiset maksavat sähköstä enemmän kuin ruotsalaiset ja norjalaiset, vaikka Pohjoismailla on periaatteessa yhteiset sähkömarkkinat. Gaia on selvittänyt riippumattomana asiantuntijana, miksi sähkö on Suomessa kallista.
”Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa” -selvityksen tilasivat paikallisia sähköyhtiöitä Suomessa edustava Paikallisvoima ry ja suuria sähkönkäyttäjiä edustava Suomen ElFi Oy.
Sähkön kalleus johtuu tukkusähköstä maksettavan hinnan eroista. Tukkumarkkinoiden ongelmien vuoksi sähkölasku oli suomalaisille viime vuoden tammi-marraskuussa 341 miljoonaa euroa suurempi kuin Tukholman alueella asuville.
– Suomalaiset sähkönkäyttäjät eivät hyödy Ruotsin ja Norjan halvasta vesivoimalla tuotetusta sähköstä siirtoyhteyksien vikojen ja riittämättömyyden takia. Vuoden 2012 aikana pelkästään siirtoyhteyksien vikaantumisista aiheutui sähkönkäyttäjille yli 250 miljoonan euron menetykset. Suomalaiset sähkönkäyttäjät maksavat sähkön tukkumarkkinan toiminnan puutteet, toteaa Paikallisvoima ry:n puheenjohtaja Juha Lindholm.
Hintaerot Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä ovat kasvaneet selvästi vuoden 2012 aikana. Syynä on Suomen eriytyminen yhteisistä markkinoista
– Suomen korkea tukkusähkön hinta heikentää Suomessa toimivien yritysten kilpailuasemaa suhteessa muihin Pohjoismaihin. Esimerkiksi joulukuussa 2012 yksittäisen tunnin sähkön hankintakustannukset olivat noin 3 miljoonaa euroa korkeammat kuin Ruotsin hinnoilla vastaavana ajankohtana. Tukkumarkkinan toimivuus tulee varmistaa, jotta myös suomalainen teollisuus pääsee hyötymään laajan pohjoismaisen sähkömarkkinan tehokkuushyödyistä, sanoo Suomen ElFi Oy:n toimitusjohtaja Mikko Rintamäki.
Gaia Consulting Oy teki selvityksen puolueettoman asiantuntijan roolissa.
- Sähkönkäyttäjien keskuudessa on aika ajoin epäilystä sähkömarkkinoiden toimivuudesta. Gaian selvitys nostaa esiin, mitä Suomen sähkömarkkinalle pitää tehdä, jotta epäilykset hälvenevät. Markkinan läpinäkyvyyden parantaminen, riittävä viranomaisvalvonta ja kantaverkkoyhtiöiden tehokkaan toiminnan varmistaminen luovat perusedellytykset sähkömarkkinoiden toiminnalle myös tulevaisuudessa, kertaa Gaian liiketoimintajohtaja Iivo Vehviläinen.
Lue ”Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa” -raportti.
Lisätietoja:
- Liiketoimintajohtaja Iivo Vehviläinen, Gaia Consulting Oy, puh. 050 345 3705,
- Toimitusjohtaja Juha Vanhanen, Gaia Consulting Oy, puh. 050 564 1889, etunimi.sukunimi@gaia.fi