Takaisin 2.10.2012

Energiaviisas kaavoitus säästää miljoonia

Jos kaikkien uusien alueiden kaavoitus tehtäisiin kuten Porvoon Skaftkärrissä, kunnat säästäisivät jopa 2 miljardia euroa vuoteen 2020 mennessä, osoittaa tänään julkaistu Gaian Sitralle tekemä arvio.

Energiatehokasta kaavoitusta kehittänyt ja kokeillut Skaftkärr-hanke on osoittanut, että Suomessa voidaan saada aikaan merkittäviä säästöjä ja päästövähennyksiä, jos energia- ja päästövaikutusten arviointi sisällytetään tulevaisuudessa kaikkeen kaavoitukseen. Porvoon energiatehokas kaavoitus on jo herättänyt kiinnostusta ympäri Suomea ja vauhdittanut energiatehokasta kaavoitusta.

”Energiaratkaisujen suunnittelu ja vertailu kaavoituksen yhteydessä tuo tehokkuutta maankäyttöön, mikä taas säästää rahaa. Jos koko Suomessa kaavoitus tehtäisiin kuten Porvoon Skaftkärrissä, kuntien investoinnit alueiden infrastruktuurirakentamiseen voisivat olla 170–240 miljoonaa euroa alhaisemmat vuosittain. Se vastaa noin 5 prosenttia kuntien kaikista investoinneista. Liikenteen polttoaineissa säästöt vuonna 2020 olisivat 80–110 miljoonaa euroa vuodessa, eli noin 160 euroa uusille asuinalueille muuttavaa asukasta kohden”, sanoi Sitran johtaja Jukka Noponentänään pidetyssäSkaftkärr-hankkeen päätösseminaarissa.

Laskelma perustuu oletukseen, että seuraavien kymmenen vuoden aikana kaikki uudisrakennusalueet kaavoitetaan energiaviisaasti. Käytännössä tämä edellyttää panostuksia muun muassa kaavoituksen ohjaukseen.

”Muutokset ajattelutavassa ovat vähintään yhtä tärkeitä tuloksia kuin hankkeen konkreettiset toimenpiteet. Haluamme osallistua aktiivisesti globaaliin ilmastonmuutoksen torjuntatyöhön. Uskon, että Skaftkärr-hanke on portti aivan uuteen kaupunkikehitykseen Suomessa”, sanoo Porvoon apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz.

SkaftkärrinToukovuoren alueella energiatehokkuus ja hiilijalanjäljen minimointi näkyvät kaupunki­kuvassa monella tavalla. Liikenteen huomattava osuus energiankulutuksesta ja hiilipäästöistä johti hakemaan ratkaisuja, joilla parannettiin kävelyn, pyöräilyn ja joukko­liikenteen edellytyksiä. Kerrostalot ja rivitalot on sijoitettu mahdollisimman lähelle joukko­liikenne­katua ja pikapyörätietä sekä olemassa olevaa kaupunkirakennetta. Alue rakennetaan tiiviisti, raken­nusmateriaaleissa suositaan puuta, rakennukset lämpiävät uusiutuvalla energialla tuotetulla kauko­lämmöllä ja ne on suunnattu niin, että aurinkoenergian talteenotto onnistuu tulevaisuudessa helposti. Ensimmäistä kertaa eri lämmitysmuotojen energiatehokkuustarkastelu on tehty osana kaavoitusta. Porvoo on myös muokannut rakennusvalvontaa kohti laadunohjausta, niin että rakentajat pystyvät ottamaan energiatehokkuuden huomioon rakentamisen alusta asti.

Skaftkärrin energiatehokkuuteen keskittyvä pilottihanke alkoi syksyllä 2008, ja sitä rahoittivat Porvoon kaupunki, Sitra ja Porvoon Energia. Päästö- ja kustannushyödyt koko Suomen laajuudessa perustuvat Gaian tekemään arvioon.

Lisätietoja:

  • Johtava asiantuntjja Iivo Vehviläinen, Gaia Consulting Oy, puh. 050 345 3705, etunimi.sukunimi@gaia.fi
  • Apulaiskaupunginjohtaja Fredrik von Schoultz, Porvoon kaupunki, puh. (019) 520 2221, etunimi.sukunimi@porvoo.fi
  • Johtaja Jukka Noponen, Sitra, puh. 040 587 4323, etunimi.sukunimi@sitra.fi
  • Toimitusjohtaja Patrick Wackström, Porvoon Energia Oy, puh. 040 5034 611, etunimi.sukunimi@porvoonenergia.fi

Internet: