Kuusi tulevaa vuotta, 1200 kuulijaa julkistuksessa ja Elokapinan mielenosoitus ministeriön ulkopuolella, EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) seuraavan rahoituskauden sisältö kiinnostaa. Tulevaisuuden ruoantuotanto yhdistää ilmasto- ja maatalouspolitiikan.
Ilmasto- ja maatalous ovat kaksi muutoksessa olevaa järjestelmää, joilla molemmilla on samansuuntaisia kestävyystavoitteita. Ydinkysymys on, tukevatko maatalouspolitiikan toimenpiteet relevanttien ympäristöongelmien ratkaisemista ja ympäristötavoitteiden saavuttamista – vai ohjaavatko ne kehitystä päinvastaiseen suuntaan.
”Kyse on toimeenpanosta, jossa lose-lose pitää vaihtaa molemminpuolisiin win-win-ratkaisuihin
Tulevaisuuden ruoantuotannon ruokaketjun jättämä kädenjälki maaseudulle korostuu. Se tarkoittaa yhtä lailla tuottajien ja muiden asukkaiden hyvinvointia ja elinkeinoja kuin ekosysteemin hyvinvointia. Maatalouspolitiikka ja ympäristöpolitiikka eivät ole vastakkaisia vaan niiden päätavoitteet osoittavat samaan suuntaan. Kyse on toimeenpanosta, jossa lose-lose pitää vaihtaa molemminpuolisiin win-win-ratkaisuihin.
Sekä ilmasto että maatalous ovat nyt muutoksessa
Lähtökohta tänään on, että ympäristö ja ilmasto ovat jo muuttuneet, ja muutoksen nopeus uhkaa edelleen kiihtyä. Elonkehä ja ekosysteemi ovat kuormittuneita ja kärsineet vahinkoja, joilla on suurta merkitystä myös ihmisten hyvinvoinnille ja taloudelle. Myös maatalous ja maaseutu elävät monelta osin ympäristön tarjoamien ekosysteemipalveluiden varassa ja sopeutuneena entisiin normaaleihin sääolosuhteisiin. Nykyinen normaali tarkoittanee runsaampia sateita, lyhyempää lumi- ja routakautta ja esimerkiksi aiemmasta poikkeavia tulvahuippuja sekä aiempaa enemmän lämpimiä jaksoja ja kasvukauteen ajoittuvaa kuivuutta sekä kasvintuhoojariskien lisääntymistä.
Niinpä maataloustukien painotuksia mietitään tilanteessa, jossa EU:n ympäristö- että ilmastopolitiikkaan haetaan yhä tiukempia tavoitteita. Samalla myös markkinat, kuluttajakysyntä ja sijoittajat tulevat suuntaamaan valintojansa ja pääomiaan kestäviin ratkaisuihin. Nousevia aiheita ovat kiertotalous, biodiversiteetti ja hiilineutraalisuus.
Maaseutu voi monipuolistua edelleen. On mahdollista, että tulevaisuuden nurmi sitoo hiiltä, lanta jalostuu polttoaineeksi, ravinteet kiertävät ja kasviproteiinituotteiden tarjonta kasvaa. Luontomatkailun, kotimaan lähimatkailun, ruokaelämysten ja kotitarveviljelyn suosion kasvu tuottaa asiakasryhmiä, joille myydä palveluita, tarvikkeita tai jalostettuja tuotteita sesonkiluonteisesti alkutuotannon rinnalla tai päätoimisesti. Kun tulolähteet monipuolistuvat, aiheuttaa se osaamis- ja tietotarpeita, jotta tuottaja pystyy tekemään oikeita ratkaisuja. Tarvitaan myös jatkuvuutta, jotta toimija uskaltaa investoida tai nuori ammattilainen valita alkutuotantoalan.
Tulevaisuuden ruoantuotanto: sillä on väliä, mitä maatalouspolitiikassa nyt painotetaan
Ympäristövaikutuksista on keskusteltava ja tehtävä poliittisia päätöksiä, mitä painotetaan. Maatalouden tuotantopanoksista huomattava osa on maahantuontia (polttoaineita, lannoitteita, kasvinsuojeluaineita ym.), jolloin niiden valmistamisen aiheuttama kuormitus sijoittuu Suomen ulkopuolelle. Niinpä sinällään tavoiteltava omavaraisuusasteen lisääminen voi kasvattaa kotimaista kuormitusta, vaikka tuotteen elinkaaren aikainen kokonaiskuormitus vähenisi.
”Maaseutua ei voi tuoda, sanotaan. Myös ympäristön näkökulmasta tämä on totta.
Maa-ala katsotaan rajalliseksi resurssiksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa. Maan ja maaperän kunto ja hyvinvointi ovat vähemmän esillä olevia aiheita verrattuna esimerkiksi vesistöön ja ilmaan. Kuitenkin rajalliselle maa-alalle voi olla useita kilpailevia käyttötarpeita ja sama tuotanto eri tavoilla toteutettuna voi olla merkittävästi erilainen luonnon monimuotoisuuden ja maaperän hyvinvoinnin kannalta.
Orgaanisen hiilen ja ravinteiden taso maaperässä ja multavuus ovat olennaisia sadolle ja tuotannon myötä poistuva materiaali on korvattava. Oikein toteutteuna maatalouden tuotanto voi olla nettovaikutuksiltaan positiivista myös paikallisesti tarkasteltuna. Tällainen tuotanto on esimerkiksi hiiltä tai ravinteita sitovaa, maan laatua parantavaa tai luonnon monimuotoisuutta lisäävää. Toiminta voi joko liittyä suoraan tuotantoalaan tai sen yhteyteen, kuten suojakaistoille.
Elintarvikkeiden ja bioraaka-aineiden kestävyyttä ja ilmastovaikutuksia laskettaessa kysymys maankäytön välillisistä vaikutuksista on olennainen. Tuotantoa ostavan elintarvikealan yrityksen on yhä enemmän kiinnostuttava alkuperästä ja varauduttava kompensoimaan toimintansa vaikutukset.
Kestävämpi maatalous on elinehto
CAP kohdistuu maaseudun väestöön ja sen fokuksessa on varmistaa viljelijöiden toimeentulo. Näyttää selvältä, että viljelijän toimintaan joka tapauksessa tulee kohdistumaan vaatimuksia kestävämmästä tuotannosta. Jos ne eivät ole CAP-järjestelmän kriteereissä itsessään, ne tulevat markkinoiden, ruokaketjun ja kansallisten hiilineutraalisuustiekarttojen sekä kiristyvän ympäristö- ja ilmastolainsäädännön kautta.
Ei kuitenkaan ole varmaa, että tuottajalle oltaisiin valmiita maksamaan enemmän ympäristölle kestävämmästä tuotannosta. Jos ja kun markkinat eivät ole valmiita korvaamaan korkeampia kustannuksia viljelijälle, voidaan esittää kysymys, tulisiko CAP:n suuntaamista tarkastella nyt erityisesti resilienssin lisäämisen ja järjestelmien uudistamisen kautta.
Tuki-instrumenteilla voidaan sekä suosia uusia innovaatioita tai sosioekonomisista syistä tukea murroksesta kärsiviä. Mutta samalla alkutuotannon ja ruokaketjun on edelleen vahvistettava keskusteluyhteyttä ilmasto- ja ympäristöpolitiikan toimeenpanon ja sidosryhmien kanssa. Win-win on tavoittelemisen arvoinen.
Gaia on arvioinut EU:n maatalouspolitiikan toimenpiteitä Suomessa – sitä, tukevatko ne ympäristöongelmien ratkaisemista ja ympäristötavoitteiden saavuttamista. Mari Saario uskoo, että tulevaisuuden ruoantuotanto on sekä taloudellisesti että ympäristölle kestävää.
Lue lisää: Ilmastonmuutos | Gaia.fi
Mari Saario, vanhempi neuvonantaja, Gaia
