Gaian ja Pellervon taloustutkimuksen toteuttaman selvityksen perusteella ruoantuotannossa keskeistä luonnon monimuotoisuuden edistämisen kannalta on, että annamme luonnolle enemmän tilaa ja suojelemme jäljellä olevat luonnontilaiset alueet sekä varmistamme, ettei ruoantuotannossa käytetä luonnon monimuotoisuutta heikentäviä toimintatapoja. Lisäksi on tärkeää vahvistaa luonnon monimuotoisuutta tukevaa toimintaa sekä geneettistä monimuotoisuutta. Asiantuntijaryhmä kokosi Gaian johdolla selvityksen tuloksena myös tarkemmat, olennaiset periaatteet, joilla elintarvikehankinnoissa voidaan edistää luonnon monimuotoisuutta sekä ehdotuksia alustavista kriteereistä hankintaan.
Luontokadon pysäyttämiseksi luontomme tarvitsee enemmän tilaa. Ennen kaikkea on tärkeää suojella luonnontilaiset alueet maankäytön muutoksilta, jotta niitä ei enää otettaisi ruoantuotannon käyttöön. Tämän lisäksi ruoantuotantoon nyt käytettävästä tilasta tulee vapauttaa lisää elintilaa luonnolle. Jotta tämä olisi mahdollista, tarvitsemme muutosta ruokajärjestelmäämme ja ruokavalioihimme, mikä näkyisi hankkijoille erityisesti hävikin minimoinnin, läpinäkyvien ja jäljitettävien hankintojen, pienempien haittojen ilmastolle ja yhteiskunnalle sekä yhä kasvipohjaisempien ruokalistojen kautta. Mitä tarkemmin kaikki tuotettu ruoka hyödynnetään, sitä vähemmän sen tuottamiseen tarvitaan tuotantoalaa Gaian yhteistyökumppaneineen tuottamassa selvityksessä todetaan.
Luonnon monimuotoisuutta heikentäviä ja luonnolle haittaa aiheuttavia toimintatapoja tulisi karsia. Suurimpia haittoja aiheuttavia toimenpiteitä ovat metsäkatoa aiheuttava tuotanto, liikakalastus sekä maaperän köyhtymistä, eroosiota ja aavikoitumista aiheuttava tuotanto. Tässä on erittäin tärkeässä asemassa toimitusketjujen läpinäkyvyys, jotta elintarvikkeita hankkivat tahot voivat tietää, missä ja miten elintarvikkeet on tuotettu.
Sen lisäksi, että pyritään pois haitallisista toimintatavoista, tulee vahvistaa luonnon monimuotoisuutta tukevaa toimintaa. Erilaisia käytännön toimia on paljon. Näistä esimerkkinä luonnonmukainen tuotanto ja viljelykierto. Monilajinen viljely ja erilaisten lajien ja lajikkeiden kasvatus lisäävät viljelykasvien ja tuotantoeläinten geneettistä monimuotoisuutta, mikä on tärkeää resilienssin kannalta.
”Luonnon monimuotoisuutta tukevien toimenpiteiden taloudelliset kustannukset ja hyödyt koostuvat useista osista ja kohdistuvat monin tavoin ruokaketjun toimijoille”, kertoo Sari Forsman-Hugg Pellervon taloustutkimuksesta.
Suuri osa periaatteista alleviivaa jo aiemmin tunnistettuja ja käytössäkin olevia vastuullisia toimintatapoja valottaen niiden linkkiä luonnon monimuotoisuuteen. Periaatteet kuvaavat sitä, mitä luonnon monimuotoisuuden tukemiseksi tulisi tehdä kokonaisuudessaan. Tarkoitus ei kuitenkaan ole ottaa kaikkia periaatteita käyttöön heti, vaan niitä voi lähteä toteuttamaan itselleen olennaisista ja käytännössä mahdollisista alkaen, esimerkiksi vahvistamalla jo olemassa olevia toimia.
”Julkisilla elintarvikehankinnoilla on laajasti ottaen ohjaava vaikutus kestäviin toimintatapoihin, myös luonnon monimuotoisuuden edistämiseen. Työssä esitettyjen periaatteiden toimeenpano ja alustavien kriteerien jatkokehittäminen on tärkeää, jotta Suomessa saadaan jatkossakin turvattua kotimainen laadukas ruoantuotanto”, sanoo Auli Väänänen maa- ja metsätalousministeriöstä.
Periaatteita luonnon monimuotoisuutta tukeviin elintarvikehankintoihin:
- Hankitaan vain tarpeeseen ja minimoidaan hävikki sekä jäte. Keskeistä luonnon monimuotoisuuden edistämisen kannalta on, että luonnolla pitää olla riittävästi tilaa. Luonnon elintila on jo nyt ahtaalla, joten ravinnon kokonaisuudella ja sitä tukevilla valinnoilla tulee tukea elintilan säilyttämistä ja lisäämistä. Kulutettujen määrien kohtuullistaminen ja ruokahävikin vähentäminen ketjun eri osissa ovat myös toimia luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Elintarvikehankkija voi vaikuttaa siihen, että omissa prosesseissa vältetään tai minimoidaan ruokahävikkiä sekä -jätettä. Toisaalta taloudelliset seikat voivat jo itsessään kannustaa ruokahävikin ja elintarvikejätteen vähentämiseen, samoin kuin sesonginmukaisten raaka-aineiden hankkimiseen. Astetta tehokkaampi hävikin vähentämisen keino on materiaalitehokkuussopimukset, joihin osa toimijoista on jo sitoutunut.
- Hankitaan läpinäkyvästi ja jäljitettävästi. Luonnon monimuotoisuuden edistämisessä läpinäkyvä tiedonkulku tuotteen koko arvoketjun matkalta on tärkeää. Elintarvikkeiden hankintaketjut ovat usein pitkiä ja tuotetiedon siirtyminen toimijalta toiselle ei ole itsestäänselvyys. Elintarvikehankkija voi edellyttää läpinäkyvyyttä ja hankittavasta tuotteesta esitettyjen väitteiden todentamista. Erilaiset sertifikaatit voivat olla apu läpinäkyvään hankkimiseen, mutta käytettyjen sertifikaattien tulee olla luotettavia ja edellytyksiltään läpinäkyviä.
- Varmistetaan, että hankinnat aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa ilmastolle ja yhteiskunnalle. Ilmastonmuutos on luonnon monimuotoisuuteen vaikuttava tekijä, joten luonnon monimuotoisuutta edistävien hankintojen tulisi olla myös ilmastonmuutosta hillitseviä hankintoja. Elintarvikkeiden alkutuotanto toimii ihmisten ja yhteisöjen varassa, joten luonnon monimuotoisuutta edistävien hankintojen tulisi samalla tukea ihmisten ja yhteisöjen toimintakykyä ja siten varmistaa parempien tuotantovalintojen tekemistä. Elintarvikehankkija voi varmistaa, että oma reseptiikka huomioi ilmaston kannalta paremmat valinnat. Elintarvikehankkija voi jo ensi vaiheessa pyytää tuotteiden tai pääraaka-aineiden ilmastopäästötietoja, sen jälkeen siirtyä vaatimaan niitä ja myöhemmin vaatia myös, että päästöille on olemassa vähennyssuunnitelma. Lisäksi elintarvikehankkija voi varmistaa, että elintarvikkeen tuotannon yhteiskunnalliset vaikutukset tiedetään ja niihin pyritään vaikuttamaan esim. erilaisten ohjelmien tai sertifikaattien kautta.
- Hankitaan enemmän kasvipohjaisia elintarvikkeita ja vähemmän eläinperäisiä elintarvikkeita, erityisesti lihaa. Vähentämällä eläinperäisten elintarvikkeiden kulutusta vähenisi myös rehuntuotantoon tarvittava maankäyttö. Samalla vapautuisi lisää maata kasviperäisten elintarvikkeiden tuotantoon sekä luonnolle. Maankäytön tasapainon muuttaminen tähän suuntaan on keskeistä sekä luonnon monimuotoisuuden edistämisessä että koko ruokajärjestelmämme kestävyydelle. Elintarvikehankkija voi tehdä päätöksen tasapainon kääntämisestä kasviperäisten elintarvikkeiden ja kestävämmin tuotetun lihan (laidunnus, luomu) suosimiseen. Käytännössä silloin myös hankittavien elintarvikkeiden osalta tasapaino kääntyy siten, että hankitaan enemmän kasviperäistä ja vähemmän eläinperäistä.
- Hankitaan elintarviketuotteita, joiden tuotanto ei aiheuta metsäkatoa. Läpinäkyvä todentaminen elintarvikkeen tuotantotavoista on metsäkadon kannalta tärkeää, sillä vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen tapahtuvat paikallisella tasolla. Elintarvikehankkija voi välttää tai minimoida metsäkatotuotteiden käyttöä sekä varmistaa, että hankittavan elintarvikkeen tuotannon vuoksi ei katoa metsää. Myös EU:n lainsäädäntöehdotus metsäkatotuotteista tulee vaikuttamaan saatavilla oleviin tuotteisiin: ehdotuksen tullessa voimaan se rajaa EU:n markkinoilta tuotteet, joilla on suurimmat metsäkatovaikutukset.
- Hankitaan elintarvikekäyttöön kalaa, joka on kalastettu tai kasvatettu kestävästi. Kalastuksen vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen riippuvat merkittävästi kalastusmenetelmästä ja intensiteetistä, sekä kalastettavan kannan tilasta. Tarkemmat kalastuskeinot, jotka erottelevat saaliiksi vain halutun kokoisia ja lajisia kaloja, kuten siimakalastus, ovat kalansaaliin määrää valvomalla kestäviä. Luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta on tärkeää, että kalakantojen tasapaino säilyy vesistöissä. Elintarvikehankkija voi varmistaa, että kalalaji ja kalakanta, josta se on kalastettu ovat kestävällä pohjalla ja kalastustapa sopii kyseiselle kalalajille tai että kala on kasvatettu kestävästi. Tässä tukena toimivat kalalajien ja -kantojen kestävyyslistaukset, ja tavoitteena tulisi pitää vain vihreällä listalla olevien kalalajien hankkimista.
- Hankitaan elintarviketuotteita, joiden tuotanto ei lisää maaperän köyhtymistä, aavikoitumista tai eroosiota. Aavikoituminen ja eroosio ovat seurauksia maaperään nähden vääränlaisesta tuotantotavasta. Elintarvikkeiden tuotanto köyhdyttää maaperän niin, että kasvillisuus ei enää viihdy alueella ja ilman kasvistoa maanpinta jää paljaaksi, alttiiksi huuhtoutumaan sade- tai tulvaveden mukana tai lentämään tuulen mukana muualle. Luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi tulisi siirtyä yksipuolisista monokulttuureista monimuotoisempiin viljelymenetelmiin, kuten peltometsäviljelyyn tai varmistaa alueen kasvipeitteisyyttä ja maaperän orgaanisen aineksen määrää lisätoimin. Elintarvikehankkija voi varmistaa, että eroosioherkkiä lajeja viljellään kestävin menetelmin. Sertifikaatit toimivat tässä apuna.
- Hankitaan elintarviketuotteita, joiden tuotannossa käytetään luonnon monimuotoisuutta tukevia menetelmiä. Elintarvikkeiden tuotannossa tulisi tehdä valintoja luonnon monimuotoisuuden edistämisen näkökulmasta. Käytännön valinnoista muun muassa viljelykierto, peltometsäviljely ja mosaiikkimaiset viljelyalat auttavat edistämään luonnon monimuotoisuutta, jos vaihtoehtona on yksipuolisena monokulttuurina viljely. Näiden lisäksi luonnonmukainen viljely, erilaiset viljelemättömät kaistaleet ja kukkivien kasvien määrän lisääminen lisäävät luonnon monimuotoisuutta ja esim. pölyttäjien määriä. Elintarvikkeiden hankkija voi suosia hankinnoissaan jotakin/joitakin luonnon monimuotoisuutta tukevia tuotantomenetelmiä.
- Hankitaan elintarviketuotteita, joiden tuotanto pitää yllä geneettistä monimuotoisuutta. Paikallisella tasolla tulisi huolehtia viljelykasvien ja tuotantoeläinten geneettisestä monimuotoisuudesta nykyistä paremmin ja siirtyä yksipuolisesta lajivalinnasta monipuolisempaan, kuten monilajiseen viljelyyn. Lisäksi olisi hyvä lisätä paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneiden paikallisten lajien (kotoperäiset lajit, maatiaislajit) käyttöä ja välttää lajeja, jotka voivat levitä vieraslajeina. On myös tärkeää kontrolloida tiukasti globaaleissa hankintaketjuissa tuotteiden mukana mahdollisesti leviäviä tuholaisia ja kasvi- tai eläintauteja, jotta ne eivät leviä uusille alueille. Elintarvikkeiden hankkija voi pyrkiä hankkimaan eri lajeja ja lajikkeita sekä niistä valmistettuja tuotteita. Lisäksi hankkija voi suosia hankinnoissaan kunkin elintarvikkeen tuotantoalueelle kotoperäisiä ja maatiaislajeja.
Lue myös:
Maa- ja metsätalousministeriön uutinen
Pellervon taloustutkimus PTT:n blogi aiheesta
Luonnon monimuotoisuuden huomioiminen elintarvikehankinnoissa -selvityksen toteuttivat Gaia Consulting ja Pellervon taloustutkimus PTT 8/2021-5/2022 välisenä aikana. Ohjausryhmän muodostivat maa- ja metsätalousministeriöstä Auli Väänänen, Hanna Mattila ja Petri Koskela.
