Sähkön hinnan halpeneminen saattaa pitkällä aikavälillä johtaa jopa sähkötehon loppumiseen.
Britannia avasi ensimmäisenä eurooppalaisena maana sähköhuollon kilpailulle vuonna 1989. Yksityistämisellä vapautettiin valtion varoja muihin tarkoituksiin, ja markkinaehtoisuus tehosti toimintaa.
Pohjoismaat seurasivat perässä 1990-luvulla. Energiahuoltoon liittyvä infrastruktuuri oli Pohjoismaissakin valmis, eikä valtion mukanaoloa investoijana enää tarvittu.
Tuottajien sähköpörssiin antamat tarjoukset tyydyttivät kysynnän kustannusten edullisuusjärjestyksessä. Viimeinen kysynnän kattamiseen tarvittava laitos määritti hintatason kaikille. Sähkön hinnan vaihtelu vuorokaudenajan, viikonpäivien ja vuodenajan mukaan taas kattoi kiinteät kustannukset ja kannusti tehokkaisiin investointeihin.
Sähkön kysynnän kasvaessa aina 2000-luvun alkupuolelle asti ja kansantalouden ollessa vielä normaalissa kasvussa järjestelmä toimi hyvin.
Euroopan unionin asettamat uusiutuvien energialähteiden vuotta 2020 koskevat tavoitteet ja taantuma ovat kuitenkin muuttaneet tilannetta. Sähkömarkkinoille on tullut paljon tuulivoimaa. Erilaisten tukimekanismien seurauksena tuulivoiman tuottajat voivat tarjota sähköä pörssiin jopa negatiivisilla hinnoilla. Pohjoismaisessa sähköpörssissä näin käy lähes joka päivä.
Samaan aikaan sähkönkulutus on ollut jo usean vuoden ajan hienoisessa laskussa. Aiemmin sähkön pörssihinnan määritti hiililauhde, jossa hiilellä tuotetaan vain sähköä. Nyt kysynnän laskun ja lisääntyneen tuulivoiman pakkosyötön takia hiililauhde on käynyt kannattamattomaksi. Useita hiililauhdevoimalaitoksia on suljettu tai niitä suljetaan. Monet voimalaitoksista ovat elinikänsä lopussa ja päästönormien tiukentumisen vuoksi myös isojen investointien edessä.
Kun hiililauhde poistuu pohjoismaisilta markkinoilta, sähköpörssissä sähkön hintaa määrittämään on tulossa sähkön ja lämmön yhteistuotanto (CHP). Suomessa sitä on runsaasti teollisuuden ja kaukolämmityksen yhteydessä.
Tuetun tuulivoiman edelleen lisääntyessä myös CHP:n kannattavuus kuitenkin heikkenee. CHP on energiataloudellisesti tehokkain tapa tuottaa sähköä ja lämpöä, joten sen kannattavuuden heikentäminen ei ole kansantaloudellisesti järkevää. Se ei ole järkevää myöskään ympäristön kannalta, jos CHP:n polttoaineena on biomassa.
Sähkömarkkinoille pakkosyötetty tuulivoima on heikentänyt merkittävästi myös ydinvoiman kannattavuutta. Äskettäin Vattenfall ilmoitti sulkevansa Ruotsissa sijaitsevan Ringhalsin ydinvoimalaitoksen kaksi vanhinta yksikköä lähes kymmenen vuotta ennen niiden taloudellisen eliniän päättymistä. Hiilidioksidineutraalin ydinvoiman alasajo ennen aikojaan on kansantaloudellisesti valtavaa resurssien tuhlausta.
Sähkön hinnanmuodostus sähköpörssissä uhkaakin jäädä vesivoiman varaan. Jos näin käy, sähköpörssin alkuperäinen toiminta-ajatus romuttuu. Pahimmassa tapauksessa sähköpörssi lakkaa toimimasta: kannustimet uusiin investointeihin häviävät kokonaan.
Vanhoilla vesivoimaloilla tuotettu sähkö on edullista. Uusia vesivoimaloita ei voida rakentaa merkittävässä määrin. Sähkön alhainen hinta on yhteiskunnalle lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä eduksi mutta voi pitkällä aikavälillä johtaa tilanteeseen, jossa sähköteho loppuu. Näin voi käydä myös odottamattomissa huoltovarmuustilanteissa.
Tuulivoiman tukien poistaminen tai oleellinen vähentäminen on välttämätöntä mutta ei riittävää sähkömarkkinoiden toiminnan varmistamiseksi. On todennäköistä, että nykyinen energiaperustainen sähköpörssi tarvitsee rinnalleen erillisen järjestelyn uusien investointien turvaamiseksi pitkällä aikavälillä.
Tähän tarkoitukseen on Britanniassa otettu äskettäin käyttöön kapasiteettimarkkinat, joissa maksetaan huutokauppamenettelyllä uudesta sähkötehosta selvitetyn tarpeen mukaisesti.
Tuulivoima on jo nyt oleellinen osa sähköjärjestelmäämme, ja voimaloiden käytettävyys paranee vastedeskin. Tuulivoima ei kuitenkaan yksin eikä yhdessä vesivoiman kanssa riitä kattamaan yhteiskunnan tulevia tarpeita. Tarvitsemme myös CHP-tuotantoa sekä pitkällä aikavälillä ydinvoimaa.
Mikko Kara
Kirjoittaja työskentelee Gaiassa johtavana asiantuntijana.
Kirjoitus on julkaistu myös Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 7.8.2015.
