Kiertotalous on rooliltaan muuttumassa entistä strategisemmaksi, kun EU tähtää Green Deal -ohjelmallaan laajan muutoksen toteuttamiseen. Alkaa käydä ilmeiseksi, että se vaatii yhteiskunnan järjestämistä uudelleen – materiaalitaloudeksi, kirjoittavat Jorma Mikkonen ja Mari Saario Kauppalehden mielipidekirjoituksessa.
Edessä oleva työsarka on valtava. Nyt kahdeksan prosenttia materiaaleista päätyy takaisin kiertoon. Samanaikaisesti OECD:n ennusteen mukaan raaka-aineiden kulutus kasvaa 60 prosentilla vuoteen 2060. Korkeat ovat panoksetkin, sillä puolet kasvihuonepäästöistä ja 90 prosenttia luontokadosta syntyy materiaalien käyttöönotosta ja jalostuksesta.
Valtioneuvosto teki 8.4.2021 periaatepäätöksen kiertotalouden edistämisestä. Kansallisella ohjelmalla tähdätään raaka-aineiden kokonaiskulutuksen irtikytkentään talouskasvusta sekä resurssituottavuuden kaksinkertaistamiseen.
Muutos on myös iso liiketoimintamahdollisuus. Korjausliike kestävyyteen tarjoaisi EU:lle 1800 miljardin euron vuosittaisen arvonlisän 2030 mennessä. Syntyisi 700 000 uutta työpaikkaa, joista yli 600 000 jätehuolto- ja kierrätyssektorille. Uusia liiketoimintamalleja, yrityksiä ja työtä voisi syntyä myös esimerkiksi hiilensidontaan ja biodiversiteetin lisäämiseen. Lisäarvoa kertyy kaikelle toiminnalle – kestävyydestä voi saada lisähintaa, asiakkaita, halvempaa rahoitusta, motivoituneempia työntekijöitä ja parempaa imagoa.
Kiertotalous vaatii luutuneiden tapojen uudistamista
Normiohjauksen merkitys innovaatioiden synnyttämisessä on suuri. Jos kiertotalouden tavoitteiden edistämistä ei viedä eri toimijoiden rooleihin, vanha järjestelmä voi myös estää muutoksia. Julkisen sektorin ohjauskeinojen pitäisi raivata esteitä kiertotalouden ekosysteemiratkaisuilta sekä luoda kannusteita muutokselle ja avata markkinoita.
Esteet voivat olla vanhan järjestelmän mukaisiksi muovautuneita arjen käytäntöjä. Varovaisuusperiaate ja kokeilukulttuuri ovat vaikeasti yhteensovitettavissa. Vanhasta järjestelmästä tuttu vaara tulkitaan pienemmäksi kuin uusi riski, ja toimialarajat ylittävä arvoketju kohtaa kaikki hidasteet. Jätemateriaalista tehty tuote vaatii enemmän kontrollia ja turvallisuuden osoittamista kuin neitseellinen, jonka kuormitus ehkä osuu Suomen ulkopuolelle tai on hyväksytty perinteisenä hintana.
Teollisen tuotannon ohjauskeinot liittyvät valmistajan aiheuttamien paikallisten haittojen minimointiin (ympäristölupajärjestelmä ja ympäristönsuojelulaki) ja sääntelyn määrittelemän minimikierrätyksen toteuttamiseen (jätelaki ja tuottajavastuulaki). Ei ole tapaa arvioida kokonaisuuden kestävyyttä. Vaikka kiertotalouden liiketoimintaekosysteemi kokonaisuutena olisi vanhaan verrattuna kestävämpi, yksittäinen osio ketjussa jää perinteisen järjestelmän rattaisiin ja estää toteutuksen.
Kiertotalouden pullonkaulat eivät johdu pelkästään sääntelystä tai politiikasta, vaan myös toimintaperiaatteista ja kulttuurista. Kokonaisvaikutuksia voidaan tutkia, mutta niitä ei huomioida päätöksenteossa. On sääntelyn kannalta sama, valmistaako tehdas lehtipuhaltimia vai aurinkosähköpaneeleita. Ympäristöluvassa tarkastellaan elektroniikkalaitteen kokoonpanon päästöjä, mutta ei sitä, mistä metallit ovat tulleet.
Vihreää kasvua vai sopeutumista ympäristönormeihin?
Vihreä jälleenrakennus on tapahtumassa, se on ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta välttämätön. Kiertotalous leikkaa usean ministeriön alalle, joten kuka johtaa Suomen teollista systeemimuutosta?
Muutos tapahtuu systeemitasolla ja investointisyklissä, jossa siirtymäkauden ratkaisut mahdollistavat uutta. Vastakkainasettelua ei pidä virittää teollisuuden ja luonnonsuojelun väliin. Kiertotalouden keskeinen hyöty on epäsuoran maankäytön minimointi, jotta maata vapautuu ympäristöä kuormittavasta toiminnasta. Samalla monet uudet liiketoimintamallit hyödyntäisivät luontokohteita ja ekosysteemipalveluja, jos tämä tehdään mahdolliseksi ja hyväksytään.
Tarvitsemme veturiyrityksiä, jotka lähtevät ratkaisemaan tulevaisuuden haasteita sekä kasvattamaan t&k- ja innovaatioinvestointejaan Suomessa. Investointien vauhdittaminen on mahdollista, kun toimintaympäristö on vakaa ja ennustettava.
Miten Suomessa lähdetään johtamaan muutosta? Valitsemmeko muutoksen johtamisen skenaarion – vai jäämmekö ottamaan käyttöön vain sen, mitä pakko on?
Kestävä elvytys voi onnistua vain markkinalähtöisesti. Regulaatio pitäisi nähdä enemmän rakennuselementteinä vastuullisempaan talouteen kuin vanhojen ympäristönormien tiukentamisena. Uudet ideat pitäisi nähdä mahdollisuuksina sen sijaan, että etsimme epäkohtia ja ongelmia, joilla kokeilut voidaan torjua.
Jos muutos onnistuu, vihreä jälleenrakennus avaa Suomelle mahdollisuuden kasvaa johtavaksi toimijaksi kiertotaloudessa. Luontopääoman suojeluun kertyy uutta osaamista ja pääomaa, ja samalla vahvistuu suomalaisen teollisuuden asema ja kilpailukyky.
Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja, Lassila&Tikanoja
Mari Saario, liiketoimintajohtaja, Gaia
Alkuperäinen puheenvuoro on julkaistu Kauppalehdessä tiistaina 16.8.2021.
