Suomen vesijalanjäljestä melkein puolet on piilovettä – muualla valmistettujen tuotteiden matkassa kulkevaa salaista tuontitavaraa. Vaikka Suomessa vettä riittää, emme siis olekaan niin vesiekologisia kuin luulimme! Vesijalanjälki tarjoaa tärkeitä uusia keinoja tunnistaa ja pienentää ympäristövaikutuksia.
Tiesitkö, että yksi kupillinen kahvia (1,25 dl) kuluttaa 140 litraa vettä ja teekupillinen (2,5 dl) puolestaan 30 litraa? Entä tiesitkö, että farkkujesi valmistus kulutti lähes 11 000 litraa vesivaroja jossain päin maailmaa? Lihansyöntikin on vesi-intensiivistä puuhaa: naudanlihakilon tuottaminen vie keskimäärin noin 15 500 litraa vettä. Suomalaisen keskimääräinen vesijalanjälki on hieman yli 1700 kuutiota vuodessa henkilöä kohti ja kiinalaisen 700 kuutiota. Maailman keskivertoihmisen vesijalanjälki on hieman yli 1200 kuutiota.
Vesijalanjälki kertoo valtion, yhteisön, yksittäisen henkilön tai tuotteen vedenkulutuksen. Se voidaan määritellä mille tahansa asialle, jonka vedenkulutus pystytään selkeästi määrittämään. Kulutetun talousveden lisäksi vesijalanjälkeen lasketaan piiloveden määrä. Piilovesi (eli virtuaalivesi) tarkoittaa tuotteiden valmistamiseen kulunutta vettä, joka ei ole enää tuotteessa läsnä. Piiloveden merkitys maailmanlaajuisessa makeanveden varojen hallinnassa ja kulutuksessa onkin alkanut hahmottua yhä paremmin.
Ekologinen jalanjälki ja vesijalanjälki ovat verrannollisia käsitteitä. Ne ovat mittareita, joilla pyrimme saamaan tarkan tiedon luonnonvarojen kulutuksesta. Tämän tiedon avulla voidaan pienentää tai kompensoida luonnonvarojen kulutuksen kielteisiä vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Vaikka kansainväliset standardit ja hyväksytyt käytännöt ovat vesijalanjäljen kohdalla vielä kehitteillä, vesijalanjäljestä muokataan jo kovaa vauhtia havainnollista vesivarojen hallinnan työkalua.
Vesijalanjälki liittyy aina tiettyyn alueeseen, mikä tekee sen tarkastelusta haastavaa ja mielenkiintoista. Vesijalanjälkeen lasketaan sadeveden, pinta- ja pohjavesien kulutus (sininen vesi), maaperässä oleva vesi, joka osittain haihtuu kasveista (vihreä vesi) sekä saastuneen veden määrä (harmaa vesi). Esimerkiksi ilmaston tai teknologisten syiden vuoksi vesijalanjälki ei ole joka paikassa sama, vaan vettä voi kulua eri määriä samaan tuotteeseen. Viljelytuotteissa jalanjälki riippuu esimerkiksi alueellisesta haihtuvuudesta ja mahdollisen kastelun tehokkuudesta. Usein tuotteiden vesijalanjälki ilmoitetaankin globaalina keskiarvona, jollei tapauskohtaista jalanjälkeä ole määritelty.
Myös vesi- ja hiilijalanjäljen käsitteet kuulostavat mukavasti samanlaisilta, mutta on tärkeä huomata niiden erot. Makeanveden varat täytyy suojella siellä, missä ne sijaitsevat. Ei auta, että hoidamme vesivaroja loistavasti Euroopassa, jos aasialainen järvi likaantuu tai kuivuu. Hiilikompensoinnissa asiat ovat toisin. Päästövähenemille on luotu kansainväliset hiilimarkkinat päästöjen vähentämiseksi alueilla, joissa vaikutukset ovat tehokkaimmat. Myös kansainvälistä piilovesikauppaa on pohdittu.
Hiilijalanjälki on kenties vesijalanjälkeä selkeämpi mittari: suuri hiilijalanjälki on paha ja pieni hyvä. Kun sen sijaan puhumme tietyn tuotteen veden kulutuksesta, täytyy selvittää, onko se kyseisen tuotantoalueen vesivarojen ja ympäristön kannalta kestävä. On eri asia esimerkiksi tuottaa Suomessa kuin vakavan vesipulan maassa naudanlihaa. Suomalaisenkin lihan vesijalanjäljen laskennassa on tosin tietenkin otettava huomioon syötetyn rehun alkuperämaa ja rehun tuotannon aiheuttama vedenkulutus.
Olemme (toivottavasti) yhä tietoisempia siitä, että myös kulutusvalintamme vaikuttavat vesijalanjälkeemme. Tuomme vettä kuluttamiemme tuotteiden mukana alueilta, joilla vesitilanne voi olla surkea. Tähän saakka on ollut haastavaa tietää, missä paikoissa vedenkäyttö on kestävällä pohjalla. Vesijalanjälki on yksi työväline laajemmassa kestävän vesivarojen käytön kontekstissa. Vesijalanjälki voi toimia myös yritysten ja organisaatioiden kestävän vedenkäytön mittarina niin kotimaisessa kuin kansainvälisessä toiminnassa ja tuotannossa. Pääsemme todennäköisesti jo pian valitsemaan palveluita ja tuotteita, joiden vesi-intensiivisyyden ja veden käytön kestävyyden tunnemme.
Riikka Lehti
Kirjoittaja työskentelee Gaiassa ja on ollut mukana muun muassa Vesijalanjälki-työryhmässä Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen ja -opetuksen yksikön (HENVI) järjestämässä seminaarityöpajassa Water Use and Climate Change. Lisäksi hänen opintoihinsa on lukeutunut useita vesivaroja käsitteleviä projekteja. Myös Gaia kehittää vesijalanjäljestä käytännöllistä ja tehokasta mittaria asiakkailleen.
