Back 26.08.2015

Circular economy and nutrient recycling could reduce the national debt (in Finnish)

Gaia selvitti ravinnekierron tehostamisen hyötyjä kansantaloudelle, yrityksille ja ympäristölle Sitran, Baltic Sea Action Group BSAG:n ja Lappeenrannan yliopiston pyynnöstä.

Suomelle voitaisiin luoda uutta kasvua kiertotaloudella, jonka arvonlisä kansantaloudelle olisi pelkästään muutamilla toimialoilla vähintään 2,5 miljardia. Ravinnekierron parantaminen lisäisi pottia vielä 510 miljoonalla, kertoo Sitran Gaialla teettämä, piakkoin valmistuva raportti ”Ravinteiden kierron taloudellinen arvo ja mahdollisuudet Suomelle”.

Selvityksen keskeiset tulokset ovat jo selvillä. Neitseellisistä luonnonvaroista peräisin olevien ravinteiden korvaaminen ravinteiden kierron parantamisella kasvattaisi suomalaisten yritysten liiketoimintaa. Tehokkaampi ravinnekierto parantaisi myös Suomen raaka-aine- ja proteiiniomavaraisuutta ja vaikuttaisi vaihtotaseeseen. Esimerkiksi tuontisoijan korvaaminen kotimaisen härkäpavun viljelyllä parantaisi Suomen vaihtotasetta noin 50 miljoonalla eurolla.

Ravinnekierron mahdollisuudet tarjoavat askeleen kohti uutta kiertotalouden talousmallia tilanteessa, jossa Suomi hakee uusia menestymisen ratkaisuja. Kiertotaloudessa neitseellisten luonnonvarojen käytön korvaa resurssien kierrätys ja materiaalit sekä arvo kiertävät. Tuotteille luodaan lisäarvoa palveluilla ja älykkyydellä.

”Käsissämme on nyt mahdollisuus, joka rakentaa uutta eikä leikkaa”, Sitrassa Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta -teemaa johtava Mari Pantsar sanoo. Hän muistuttaakin, että juuri nyt Suomen hallitusohjelman toimeenpanossa olisi uskallettava tehdä selkeitä valintoja bio- ja kiertotalouden edistämiseksi. ”Kannattaisi keskittyä muutamaan kärkeen, joilla luodaan uutta kasvua ja saavutetaan kansantaloudellista hyötyä.”

BSAG:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin on samoilla linjoilla: ”Ravinteita kierrättämällä voimme sekä säästää resursseja että luoda uutta liiketoimintaa. Samalla parannamme kustannustehokkaasti Itämeren tilaa.”

”Tehokkaamman ravinnekierron kansantaloudelliset hyödyt eivät synny ilman yrityksiä. Nyt on korkea aika kehittää uusia yrityskohtaisia liiketoimintamalleja ja palvelutuotteita, jotka tuovat kannattavaa liikevaihtoa ja tehostavat ravinteiden kiertoa”, sanoo Gaian hallituksen puheenjohtaja Pasi Rinne.

Sitran johtava asiantuntija Kari Herlevi toteaa, ettei muutos ole helppo: ”Kiertotalouden toteutuminen edellyttää uutta ajattelua, rohkeaa organisaatiorajat ja toimialat ylittävää yhteistyötä sekä muutoksia työelämässä.”

Lisätietoja:

  • Pasi Rinne, hallituksen puheenjohtaja, Gaia Consulting, +358 400 464 127, etunimi.sukunimi@gaia.fi
  • Mari Saario, johtava asiantuntija, Gaia Consulting, +358 50 421 9999, etunimi.sukunimi@gaia.fi
  • Maija Aho, vanhempi asiantuntija, Gaia Consulting, +358 44 541 7444, etunimi.sukunimi@gaia.fi