Tommi Lampikoski

Tommi Lampikoski

Osaamisalueet

Liiketoimintamallit, liiketoimintainnovaatiot, vastuullisten innovaatioiden kehitys & kaupallistaminen, vastuullinen liiketoiminta, ympäristöjohtaminen, cleantech-innovaatiot, open innovation, innovaatiojohtaminen

Tommi työskentelee vastuullisten liiketoimintamallien, innovaatioiden sekä vastuullisen liiketoiminnan johtavana asiantuntijana. Hän on kehittänyt sekä julkisten organisaatioiden että yritysten vastuullista liiketoimintaa ja liiketoimintamalleja, teknologia- ja liiketoimintastrategioita, laatinut tiekarttoja hiilineutraalisuuteen sekä valmentanut kymmeniä tiimejä luomaan läpimurtoinnovaatioita. Tommi on myös avustanut lukuisia kansainvälisille markkinoille suuntaavia start up- yrityksiä luomaan lisäarvoa liiketoimintaansa kestävyyttä kehittämällä. Tommilla on yli 20 vuoden käytännön kokemus uuden liiketoiminnan kehittämisestä, innovaatiojohtamisesta ja innovaatioiden kaupallistamisesta Suomessa, Saksassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Hän työskenteli aiemmin yrittäjänä, yritysjohdon konsulttina ja ICT toimialalla. Hän on valmistunut Aalto yliopiston kauppakorkeakoulusta pääaineenaan markkinointi. Väitöskirjassaan Green Innovation Games hän kehitti ympäristöinnovaatioiden arvoluonnin johtamismalleja UC Berkeleyn yliopistossa vuosina 2008-2013. Tommi on kirjoittanut kirjan vastuullisesta liiketoiminnasta: Vihreä Aalto, Kauppakamari 2013 ja best seller -kirjan: Kehitä Ideasi Innovaatioksi, WSOY 2006.

+358403538311

tommi.lampikoski@gaia.fi

Gaia on 1.11.2024 fuusioitunut Swecoon

Sulje

Gaia on 1.11.2024 fuusioitunut Swecoon. Osaamisemme, palvelutarjontamme ja ammattilaisemme ovat nyt osa Swecon vastuullisuuskonsultoinnin yksikköä.