Back 12.10.2009

REACH provides business opportunities for service companies (in Finnish)

Gaian selvityksen mukaan Euroopan unionin REACH-asetus on luonut uusia markkinoita palveluille, jotka liittyvät esimerkiksi strategiseen konsultointiin, tiedonhallintaan sekä erilaisiin teknisiin ja tieteellisiin palveluihin.

REACH-kemikaaliasetuksen ympärille syntyneestä palvelutarjonnasta ei kuitenkaan toistaiseksi ole muodostunut merkittävää liiketoimintaa. Kasvumahdollisuuksia nähdään erityisesti oikeudellisille palveluille, testaustoiminnalle, rekisteröintiaineiston hallinnalle, konsortioiden välitystoiminnalle, IT-järjestelmille sekä strategiseen konsultointiin liittyville palveluille. Palveluiden tarpeen arvioidaan EU:n alueella olevan 4–26 miljardin euron arvoista riippuen mm. lopullisista rekisteröintimääristä ja tietotarpeista.

Selvityksessä tarkasteltiin myös Kemikaalivirasto ECHA:n vaikutuksia pääkaupunkiseudun elinkeinoelämään. Vuonna 2008 ECHAn suorat hankinnat suomalaisilta yrityksiltä olivat yli 5 miljoonaa euroa. Viraston vaikutus pääkaupunkiseutuun nähdään yleisesti myönteisenä pääkaupunkiseudun kansainvälistymisen ja ulkomaisten investointien houkuttelevuuden kannalta.

Selvityksessä oli mukana 125 eurooppalaista REACH-palvelujen tarjoajaa. Selvitys toteutettiin keväällä 2009 ja sen tilasi Gaialta Tekes. EU:n REACH-asetus koskee kemikaalien rekisteröintiä, arviointia, rajoitusta ja lupamenettelyä.

Lataa REACH-palveluiden markkinaselvitys, Tekesin katsaus 261/2009 (pdf-tiedosto, 400 Kt)

Lisätietoja:

  • Pasi Rinne, hallituksen puheenjohtaja, gsm +41 79 472 6909, etunimi.sukunimi@gaia.fi
  • Juha Vanhanen, toimitusjohtaja, gsm +358 50 564 1889, etunimi.sukunimi@gaia.fi

Gaia has merged to Sweco on 1st November 2024

Close

Gaia has merged to Sweco on 1st November 2024. You can find our knowledge, services, and experts as part of Sweco’s Sustainability Consultancy unit.