Back 08.12.2016

Gaia helps with local development in Lieto

Liedon kunta on uudessa elinkeino-ohjelmassaan päättänyt käynnistää Tuulissuo-Avanti-yritysalueen kehittämishankkeen. Hankkeen tavoitteena on laatia alueella toimivien yritysten ja Liedon kunnan kanssa yhteistyössä alueen kehittämissuunnitelma. Gaia toimii hankkeessa Liedon kunnan yhteistyökumppanina.

Monen toimijan yritysalue tarjoaa mahdollisuuden tilojen, tuotantopanosten ja henkilöresurssien tehokkaampaan käyttöön sekä tuotantoprosessien optimointiin ja logistiikan parantamiseen yritysten hyötyessä toisten yritysten läheisyydestä. Yhteistyötä voidaan tehdä esimerkiksi tilojen käytössä, logistiikassa, jätehuollossa, sivuvirtojen hyödyntämisessä, energian käytössä, vedenpuhdistuksessa, lupaprosesseissa ja markkinoinnissa.

Pienten yritysten tavoittamiseksi ja mukaan saamiseksi tarvitaan helposti lähestyttäviä menetelmiä, ymmärrettäviä hyötyjä ja perusteluja yhteistyölle ja kehittämishankkeelle. Hyötyjen esiin nostaminen motivoi myös alueen yrityksiä kehittämään toimintaansa ja parantaa näin alueen vetovoimaisuutta ja mahdollisuuksia menestyä tulevaisuudessa.

Tuulissuo-Avanti -yritysalueella toteutetaan hankkeen aikana nykytilan kartoitus, jonka pohjalta määritellään alueen profiili ja tunnistetaan merkittävimmät mahdollisuudet teollisiin symbiooseihin, tilatehokkuuteen ja infrastruktuurin kehittämiseen.

LISÄTIETOJA

  • Mari Saario, liiketoimintajohtaja, +358 50 421 9999, etunimi.sukunimi@gaia.fi
  • Teresa Lindholm, asiantuntija, +358 50 378 0313, etunimi.sukunimi@gaia.fi
  • Liedon kunnan tiedote 23.11.2016 Tuulissuo-Avanti yritysalueen kehittämishanke

Gaia has merged to Sweco on 1st November 2024

Close

Gaia has merged to Sweco on 1st November 2024. You can find our knowledge, services, and experts as part of Sweco’s Sustainability Consultancy unit.