Back 21.03.2012

Sustainability of the mining industry can be improved (in Finnish)

Kaivosalan vastuullisuus on tänään Helsingissä esillä Finnish Business & Societyn (FiBS) ja kestävän kehityksen asiantuntijayhtiö Gaian aamuseminaarissa, jossa kaivostoimintaa tarkastellaan yhteiskuntavastuun näkökulmasta.

Tilaisuudessa puhuvat muun muassa Talvivaaran Kaivososakeyhtiön kestävän kehityksen johtaja Eeva Ruokonen, kaivosalan kehittämisyhtiö Northland Resourcesin ympäristö- ja turvallisuusjohtaja Joanna Kuntonen-van’t Riet sekä Nokian toimitusketjun vastuullisuustoiminnan Senior Manager Seija Säynevirta.

FiBSin toiminnanjohtaja Mikko Routti korostaa sidosryhmäyhteistyön merkitystä ympäristöintensiivisten toimialojen vastuullisuustoiminnassa.

“Aktiivisen vuoropuhelun merkitystä lähiyhteisön kanssa ei voi liikaa korostaa erityisesti kaivosalan kaltaisilla toimialoilla, joissa tulee kiinnittää erityistä huomiota ympäristöhaittojen minimointiin. Tiedottamisen ja raportoinnin lisäksi yritysten kannattaa harkita asukkaiden osallistamista toiminnan suunnitteluun tavalla tai toisella. Systemaattinen sidosryhmäyhteistyö on yksi yritysvastuun keskeisistä työkaluista, joita on käytetty onnistuneesti eri toimialoilla ympäri maailman.”

Gaia on kehittänyt kaivosalan vastuullisuutta ja riskienhallintaa muun muassa viime vuonna yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa käynnistämänsä Keski-Aasian tutkimushankkeen kautta. Gaia tarkastelee hankkeessa erityisesti kaivostoiminnan sosiaalisia vaikutuksia ja luo konkreettisia työkaluja vastuullisuuden kehittämiseen.

”Kaivosalan vastuullisuus on moniulotteinen kysymys. Vastuullisuustyössä on otettava huomioon koko arvoketju sekä kaivostoiminnan koko elinkaari malmin etsinnästä aina kaivosten sulkemiseen asti. Lisäksi on katettava kaikki oleelliset vastuullisuuden osa-alueet, kuten sosiaalinen ja ympäristövastuu sekä hyvän hallintotavan ja avoimen raportoinnin vaateet. Vastuullisuusasioiden hyvällä hoitamisella voidaan kuitenkin saada myös kilpailuetua”, Gaian johtava asiantuntija Tiina Pursula sanoo.

Lisätietoja:

  • Mikko Routti, toiminnanjohtaja
  • Finnish Business & Society
  • Puh. 040 527 4575, mikko.routti@fibsry.fi
  • www.fibsry.fi
  • Tiina Pursula, johtava asiantuntija
  • Gaia Group Oy
  • Puh. 040 514 9507, tiina.pursula(at)gaia.fi
  • www.gaia.fi

Finnish Business & Society (FiBS) on Suomen johtava vastuullisen yritystoiminnan verkosto. FiBS tarjoaa työkaluja yritysten yhteiskuntavastuutoiminnan kehittämiseen, mittaamiseen ja raportointiin sekä kohtaamispaikkoja kaikille yhteiskuntavastuusta kiinnostuneille jäsentilaisuuksien ja tapahtumien muodossa. FiBS on CSR Europe, CSR 360 sekä Global Reporting Initiative -järjestöjen kansallinen jäsen.

Gaia Group on suomalainen johtava energia- ja ympäristöalan, ilmastonmuutoksen ja riskienhallinnan sekä ennakoinnin ja innovaatiotoiminnan asiantuntijayhtiö. Gaia tarjoaa innovatiivisia ja kustannustehokkaita kestävän kehityksen ratkaisuja yrityksille, julkishallinnolle ja kansainvälisille järjestöille.